Finland

Autokäyttöön tarkoitettu Smart Access Cloud Telematics -palvelu käynnistyy Yhdysvalloissa ja Japanissa kesäkuussa

Smart Access

Clarion Co., Ltd. (Tatsuhiko IZUMI, toimitusjohtaja; jäljempänä "Clarion") on luonut Smart Access Cloud Telematics -palvelun helpottamaan kuljettajien työtä ja tekemään ajoympäristöstä aiempaa miellyttävämmän, turvallisemman ja kätevämmän. Palvelu käynnistyy kesäkuussa Pohjois-Amerikassa ja Japanissa, minkä jälkeen se julkaistaan vaiheittain eri puolilla maailmaa. Clarion suunnittelee uusien Smart Access -tuen sisältävien tuotteiden julkaisua jatkossa. Kehitämme telematiikkapalveluihin liittyvää liiketoimintaamme Smart Access -tekniikkaa käyttäen julkaisemalla uusia ajoneuvoon tarkoitettuja lisäarvoa tuottavia yhteystuotteita. Tällaisten laitejulkistusten myötä Clarion muuttuu "ajoneuvojen tietolaitteiden valmistajasta" "ajoneuvojen tietoratkaisujen toimittajaksi".

Maailmanlaajuiset älypuhelinmarkkinat kasvavat huikealla vauhdilla. Tällä kehityksellä on merkittävä vaikutus autoteollisuuteen. Koska kaikkialla maailmassa on nykyään entistä tavallisempaa muodostaa Internet-yhteyksiä ja käyttää sovelluksia, mahdollisuus tarjota uusia ominaisuuksia, toimintoja ja etuja myös ajoneuvojen Internet-yhteyden välityksellä muodostuu jatkossa äärimmäisen hyödylliseksi ja tarpeelliseksi ominaisuudeksi. Clarion keskittyy tämän markkinavision mahdollisuuksien hyödyntämiseen panostamalla jatkossa entistä enemmän autojen tietojärjestelmiin. Clarion tarjoaa myös yleishyödyllisiä telematiikkapalveluita autovalmistajien OEM-laitteita ja jälkimarkkinatuotteita varten. Nämä toimet ovat Clarionin tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeitä. Yritys ottaa ensimmäiset askeleet tähän suuntaan Hitachi Groupin kanssa läheisessä yhteistyössä kehitetyn Smart Access -tekniikan myötä.

Tärkeimmät ominaisuudet:

(1)Smart Access -tekniikan tärkeimpiä toimintoja ovat älypuhelimien yhteydet, VRM-palvelu ja CRM-palvelu.

Smart Access -tekniikka on suunniteltu tarjoamaan tulevaisuudessa laajaa tukea esimerkiksi seuraaville tärkeille ominaisuuksille: "Älypuhelimien yhteysvalmiudet" sallivat lukuisien älypuhelinsovellusten käytön autossa; "VRM-palvelu (Vehicle Relational Management System)" turvaa autoa huolto- ja turvallisuustietojen ja toimintatietojen avulla; "CRM-palvelu (Customer Relational Management System)" tarjoaa näitä tietoja asiakkaalle jatkuvasti hänen turvallisuutensa parantamiseksi; ja "E Call" -hätäpuhelujärjestelmä tarjoaa tehokkaan hätäjärjestelmän, jonka odotetaan leviävän maailmanlaajuiseen käyttöön tulevaisuudessa. Merkittävää on myös, että Smart Access -tekniikkaa ei ole suunniteltu toimimaan ainoastaan Clarionin laitteiden telematiikkajärjestelmänä vaan myös autonvalmistajien yleisenä telematiikkajärjestelmänä.

(2)Pilvipalveluiden ja eri kumppanien kanssa kehitetyn monipuolisen sisällön tarjonta.

Smart Access -tekniikan avulla Clarion voi yhdistää eri lähteistä peräisin olevat uusimmat reaaliaikaiset tiedot ja tarjota niitä käyttäjälle Cloud Telematics Service -pilviarkkitehtuurin kautta. Mahdollisimman tehokkaiden ja kiinnostavien autosovellusten tarjoamiseksi myös uutta sisältöä suunnitellaan ja kehitetään yhdessä eri alojen johtavien kumppanien kanssa.

(3)Luottamuksen ja luotettavuuden ylläpitäminen tekniikkatietämyksen, laadunvalvonnan ja suojaustekniikoiden saralla kehitettäessä ajoneuvon sisäisiä tietolaitteita.

Clarion jatkaa turvallisen ja luotettavan ajoneuvon sisäisen Internet-yhteysjärjestelmän luomista. Koska tärkein kehitystyö tapahtuu yhteistyössä Hitachi Groupin kanssa, voimme jatkuvasti hyödyntää Hitachi Groupin osaamista ja tarjota turvallisia ja suojattuja palveluita asiakkaillemme.

(4)Kestävä kehitys ja "Yhteyksiä käyttävien ajoneuvotuotteiden" kehitys.

Kesäkuussa 2012 myyntiin tulevista jälkimarkkinatuotteista alkaen tulossa olevat uudet kehittämämme ajoneuvojen sisäiset laitteet, kuten autojen navigointijärjestelmät, varustetaan Smart Access -yhteysliitännällä. Tämä lisää uutta arvoa näihin Smart Access -yhteyksiä käyttäviin Clarion-tuotteisiin. Koska uutta sovellussisältöä voi päivittää ja lisätä Smart Accessin avulla usein, käyttäjän tuotteelle voidaan tarjota lisäarvoa myös hankinnan jälkeen. Lisäksi OEM-liiketoiminnassa liittymä toteutetaan avoimella lähdekoodilla, jotta autovalmistajat voivat yhdistää sen omiin ajoneuvolaitteisiinsa ja muiden valmistajien ajoneuvolaitteisiin.

Smart Access -tekniikan julkaisun myötä Clarion on myös valinnut kampanjan avainsanoiksi uuden brändin iskulauseemme "moves you, connects you" ("liikuttaa sinua ja yhdistää sinut") Alkamassa oleva maailmanlaajuinen mainoskampanjamme perustuu tähän iskulauseeseen. Clarionin sanoman ydin on, että "Clarion liikuttaa sinua yhdistämällä sinut ääneen, tietoihin, mukavuuteen ja turvallisuuteen".

Palaa sivun alkuun